Užavas Olut

/Uldis Pumpurs/

''Perustaessani tämän yhtiön tiesin, että haluan ryhtyä valmistamaan hyvän makuista ja korkealaatuista olutta. Tämän vuoksi minulle oli tärkeää, että oluemme on valmistettu perinteisistä raaka-aineista ja sitä saa ainoastaan lasipulloissa. Tämän vahvan intohimon sekä huolellisen ja kovan työn tuloksena oluistamme on tullut miellyttävä makunautinto monille!”''

Yhtiön historia

SIA ”UŽAVAS ALUS” perustettiin vuonna 1994 pian Latvian uudelleen itsenäistymisen jälkeen.

Užavan seudun korkealuokkaisen veden laadun vuoksi se oli selvä valinta panimomme sijaintipaikaksi. Tänne omistaja rakensi aluksi talonsa, jossa sijaitsi myös pieni panimo. Saman katon alle sijoittuivat intohimo niin perheeseen kuin oluen valmistukseen!

Užavas oluet saavuttivat nopeasti kuluttajien suosion ja pian kävi selväksi, että tämän kotipanimon kapasiteetti ei riitä. Tämän vuoksi vuonna 1999 tehtiin perustukset aivan kotitalon viereen uudelle, vuonna 2000 avatulle panimolle.

Eräänä kesäiltana koko panimon kellari tyhjeni oluesta odottamattoman kovan kysynnän vuoksi, mutta vieressä nouseva kolmas ja lähes valmis uusi panimo seisoi vakuutuksena siitä, että oluidemme saatavuus on turvattu myös jatkossa! Olemme erittäin ylpeitä nykyisestä panimostamme, joka on valmistanut korkealaatuisia oluita vuodesta 2008!

Valmistuksen filosofia

Užavas oluet pohjautuvat vahvoihin, perinteisen oluen valmistuksen arvoihin, jossa käytetään vain neljää luonnollista raaka-ainetta – vettä, ohramallasta, hiivaa sekä humalaa. Užavas oluiden korkea laatu sekä makujen tasapaino ovat esimerkkejä siitä mitä todellisen oluen tulee olla!

Valmistusmenetelmä

Luonnosta löytyy paljon raaka-aineita, joita ihminen on aikojen saatossa oppinut käyttämään oluen valmistuksessa ja on syntynyt valtava määrä erilaisia oluttyyppejä hienostuneine makuvivahteineen, väreineen ja aromeineen.


Panimoteknologia on kehittynyt aikojen kuluessa ja Užavas Alus on jo alusta alkean käyttänyt parhaita saksalaisia, ruostumattomasta teräksestä valmistettuja panimolaitteita.

Aivan alussa käytössä oli latvialaista ohramallasta, mutta Latvian sääolosuhteet eivät pystyneet takaamaan riittävän tasalaatuisen maltaan tuotantoa, joten valitsimme itävaltalaisen maltaan ja laadullisista syistä johtuen maahantuomme myös humalan ja hiivan ulkomailta.

Kaikkein tärkein raaka-aine - VESI - tulee omasta 89 metriä syvästä artesaanikaivosta.